Ihmissuhteet

Avioliittoni kariuduttua aloin joko vasta elämään nuoruuttani kahmien kaiken "menetetyn ajan" takaisin, tai annoin manian viedä huuhdellen ahdistuksen mukanaan. Ehkä se oli kombinaatio kumpaakin. Lopputulos oli kuitenkin kasa lyhyitä säätöjä ja muutamia rehellisiä yhden illan juttujakin. Yksinäisyys raastoi etenkin yölliseen aikaan, jolloin oli helpompi napata joku mukaan baarista, vaikka aamulla joutuikin melko tylysti ohjaamaan ovelle.

Eivät ne yhden illan seuralaiset missään vaiheessa kauheasti mieltäni lämmittäneet. Olen melko tunteellinen ihminen. Edellisen lauseen lukiessaan psykologini tukehtuisi luultavasti viiksiinsä bongatessaan sanan "melko". Todellisuudessa olen äärimmäisen tunteellinen, em. psykologini syväluotaavan analyysin mukaan "potilaan tunteiden säätelyn keinot riittämättömiä". Kiinnyn ihmisiin liiankin helposti. Viime kesään kuului myös muutama totaalinen ihastuminen. Tiedättehän, sellainen joka vie jalat alta ja saa ajatusmaailman pyörimään täysin yhden ihmisen ympärillä. Sellainen joka saa sinut odottamaan kaatosateessa toivoen sen ihmisen saapuvan paikalle, vaikka tiedät hänen istuvan pubissa jonkun aivan toisen kanssa.

Sinkkuna olen siis eroni jälkeen pysynyt, mutta en taida paljoa valehdella jos sanon, että yhden käden sormilla pystytään näyttämään ne päivät kun ei minulla olisi ollut kenenkään kanssa mitään viritelmiä. Tästä voi toki vetää omat johtopäätöksensä ja itse olenkin kovasti alkanut analysoimaan käyttäytymismalliani. Ihastuminen on, kuten sanoin, kohdallani hyvin nopeaa ja tehokasta. Yleensä sänkyyn mennään aivan liian nopeasti. Sitten joko miestä ei kiinnosta enää ja minä nolaan itseni ahdistelemalla häntä ällistyttävän paljon liian pienessä ajassa, tai edessä on pari kuherteluviikkoa jolloin tulevaisuus näyttää niin auvoisalta. Kummankin skenaarion laukaisee seuraava mies, joka yleensä vain pomppaa arvaamatta kuvioihin. Jos edellinen homma on mennyt puihin ja mies jänistänyt, on seuraava ehdokas yleensä hyvin tervetullut ja murheet unohtuvat. Jos taas uusi ehdokas keskeyttää kuherteluvaiheen, ei lopputulos ole niin miellyttävä. Muutun edellistä kaveria kohtaan tunnekylmäksi ja yksinkertaisesti unohdan tunteeni häntä kohtaan. Samat tunteet siirtyvät tähän seuraavaan herrasmieheen.

Tässä vaiheessa tyhmempikin keittiöpsykologi alkaa miettimään ongelmia isäsuhteessani. Kyllä, edelleen pahasti alkoholisoitunut isäni jätti perheeni useampaankin kertaan ollessani pieni ja toki se ahdisti. En nyt jaksa sen enempää paneutua aiheeseen, vaikka sekin kieltämättä vaikuttaa ajatteluuni ja toimintaani.

Tällä hetkellä tapailen hyvin tasapainoista ja intellektuellia miestä. Aluksi ihastumisen tunteeni häntä kohtaan olivat vähintäänkin yhtä suuret kuin kaikkiin edellisiinkin. Nyt kun olen kuitenkin alkanut pohtimaan ihmissuhdetaitojani ja tuntemuksiani en juuri voisi olla enempää hukassa. En tiedä mitkä ovat oikeita tunteitani ja mitkä vain tarvetta miellyttää toista mahdollisimman paljon hylätyksitulemisen pelossa. En tiedä silitänkö öisin miehen hiuksia onnellisena koska välitän hänestä ja olen hyvilläni hänen ollessa luonani, vai olenko vain ylipäätänsä tyytyväinen ettei minun tarvitse olla yksin.

Olen kertonut ajatuksistani hänelle. Hän ymmärtää, hänelle on helppo puhua. Heitän varmasti jotain hienoa menemään jos tästä nyt luovun, mutta fakta on se, että minun on opittava elämään yksin. Helpommin sanottu kuin tehty.